Vuokravakuus eli toisin sanoen myös takuuvuokra tai sopimusvakuus on yleisesti kahden kuukauden vuokraa vastaava summa, jonka tarkoituksena on turvata vuokranantajan asemaa mahdollisten ongelmien varalle. Vuokravakuus palautetaan vuokralaiselle kokonaisuudessaan vuokrasuhteen päätyttyä, mikäli normaalia kulumista suurempaa ei ole tapahtunut sekä vuokrat ovat sovitusti maksettuna. Joskus vuokrasuhteen aikana syntyy kuitenkin laiminlyöntejä, joita voivat olla esimerkiksi loppusiivouksen huolimattomuus tai seinien maalaaminen ilman lupaa. Silloin vuokranantajallasi on oikeus pidättää osa tai jopa kaikki vuokravakuudesta.
Lataa vuokranantajaopas sekä 15+ vuokraamisen asiakirjaa syöttämällä asuntosi paikkakunta ja pinta-ala
Vuokravakuus ja sen maksaminen
Vuokravakuus maksetaan aina ennen avainten luovuttamista ja hallinto-oikeuden siirtymistä. Vuokravakuuden maksamiseen on muutamakin toimintatapa, joiden käytöstä kannattaa sopia vuokranantajasi kanssa hyvissä ajoin ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Perinteisen rahallisen vuokravakuustalletuksen lisäksi on vaihtoehtoisia ratkaisuja, kuten pankin avaama vuokravakuustili, Kelan maksusitoumus tai vuokravakuuden takaus. Takaustilanteessa vuokrasopimuksesta ulkopuolinen taho sitoutuu korvaamaan vuokranantajalle vuokrasuhteen aikana tapahtuneita laiminlyöntejä tai maksamattomia vuokrasaatavia. Näistä vuokralainen luonnollisesti vastaa aina jälkikädessä takauspalvelua tarjoavalle yritykselle. Takauspalvelun käytöstä vuokralainen tai vuokranantaja maksavat kuukausittaista palkkiota, mutta silloin vuokralaisen ei tarvitse sitoa tuhansien eurojen talletuksia vuokrasuhteen ajaksi ollenkaan, joka saattaa olla isokin kynnys esimerkiksi vähätuloiselle opiskelijalle.
Vuokravakuus ja erimielisyydet
Häädön edetessä tilanteeseen, jossa asunto poistetaan häädetyn vuokralaisen hallusta pakkokeinoin, toimitetaan häätö entisen vuokralaisen kustannuksella heti määrätyn muuttopäivän jälkeen. Asunnosta poistetaan häädettävät sekä siellä oleva omaisuus. Häädettävän poissaolokaan ei estä häädön toimittamista, ja tiloissa oleva arvoton tai vähäarvoinen omaisuus hävitetään. Jos tiloissa taasen on omaisuutta, jolla on ulosmittausarvoa, kuten esimerkiksi arvokasta elektroniikkaa, se otetaan talteen ja ulosmitataan kulujen kattamiseksi. Vuokralainen on velvoitettu maksamaan vuokraa myös häätöprosessin ajan.
Airbnb haastaa perusteena
Viime aikoina julkisuudessa on paljon puhuttu vuokralaisten Airbnb-käytöstä. Huoneenvuokralain mukaan vuokratusta asunnosta saa alivuokrata korkeintaan puolet ilman vuokranantajan lupaa muttei koko asuntoa. Mikäli vuokralainen kerran, esimerkiksi kesäloman ajaksi vuokraa asunnon Airbnb:n kautta, se ei kuitenkaan vielä välttämättä yksin riitä vuokrasopimuksen purkamisen / häädön perusteeksi vaan vuokralaiselle voi antaa varoituksen ja keskustella pelisäännöistä tulevaisuuden varalle. Lue lisää Airbnb:stä Suomen Vuokranantajien blogista.
Palaa tästä vuokraamisen tietopankkiin.